Markku A. Huttunen
Joensuu
markku.huttunen(ät)joensuu.fi
| |
|
Taatto, Armas Antreasta
vihki vaimon Vuokselasta,
sotalesken, sorjan Siirin,
pojikseen pojat adoptoi.
Sysmä syntymäsylini
sydämes hyvän Hämehen,
Koivukallio kotini,
kussa vartuin, vääräsääri
elelin evakkoin poika
kera viiden villin veljen,
siskotta vain sinnitellen
mukavalla maatilalla,
kedot, kankaat kirmaellen,
laulain luonnon laitumilla
kaverina kaikenlaisten
ötököiden, mönkiäisten.
Lepikossa kiipeiltihin,
kolmiloikkaa loikittihin,
kaikenlaista mä keräilin:
viinapullot, postimerkit,
keruukortit, kasvit, käävät,
hyönteiset, hämähäkitkin;
perhosia kasvattelin,
luonnonkasveja kukitin.
Onnekkaan opiskelijan
tuon Oulun yliopiston
vetikin veri itähän
- tai talutusnuora naisen -
puutarha-amanuenssiks,
botaniikan lehtoriksi
laitoksel biologian.
Harrastuksii haitaks asti:
kuorolaulu, munniharppu,
sanasilla saivartelu,
kielelläkin keinottelu,
runosien rustaelu
ja luonnonvalokuvaus;
tiffany-lasityöt taidan,
kalusteet kodin kasailen,
kotimökkini kokoan.
Sisäkäskettä säkeissä
Uskonoppi optimistin
Tuskan häätö
Mukavia mietiskellen
Löylylingon iltasoitto
Haasteen vastaanotto
Eevan väitös
Talvipäivänseisaus
Tappaja-tsunami
Meni pieleen eiliseni:
pajupillini pilasin,
joka hommani mokasin.
Niin olin alakuloinen,
mies maassa, masentuneena,
elämään väsähtäneenä.
Saapuipa apu tupahan,
pimentohon pienen vintin -
aforismin Aaron muistin,
oivalluksen Hellaakosken
aistin ja kalevalaistin:
"Turhaan tuota tuskaelet,
polullesi jos ei paista;
jollei ulkona valoa,
sisältäsi loiste etsi!"
Mä tänään tämän älyän,
niin olen ylen iloinen,
elämänhymyä täynnä!
(30.6.2005, sisäsointutapailua mieliteemastani kalevalamitassa. - Eilinen on kenen tahansa huono päivä ja pajupilli mitätön pikkuasia, joka sisäsyntylumipallona kasvaa vintin pimentäväksi jokahommamokaksi. Sisäsointujohteinen sisäkäske on oma tahtomme (ja valomme!) - ja säkeissähän hölmöläisetkin valoa sisään kantoivat. ;) - Aaron alkuperäinen: esim. http://koti.mbnet.fi/ijuola/aforismeja/aforismeja.htm)
(Lähteenä Positiivarit:
Klubi Oiva Onnistujain)
Mik' on oppi optimistin,
ponteni positiivisin,
vakaumus vallan vahva,
uusi uskontunnustuksein?
Kautta korven tervaskannon
itsellein lupaan ja vannon:
Oon jämerä, järkkymätön,
viilipytty, vankkumaton,
hermoiltani horjumaton,
ei mikään mahti maailmassa
mielenrauhaani murenna.
Terveydestä turisen,
elon onnellisuudesta,
messuan menestyksestä
jokaiselle ihmiselle.
Uskomaan saan ystäväni:
heissä on sitä jotakin
- ihan niin kuin itsessäni!
Parempaa ain' etsin puolta,
varjopuolenkin valaisen,
hiiteen häivytän hämärän,
optimismini osoitan.
Ajattelen vain parasta,
parhaan puolesta pakerran,
tulosta haen, odotan.
Olen aina innostunut
toisten onnistumisista
aivan kuin omastanikin
- malja mullistuksillemme!
Erheet eilisen unohdan,
kautta kantapään kokeilut,
saavutuksiin suurempihin
aina itseni pakotan.
Taitoihini aina luotan:
mahdoton-sanaa en tunne,
kaiken teen, mihin vain uskon!
Olkoon ilme kasvoillani
yhä ystävällisempi,
sisäänkin hymyilevämpi,
kaiken mä elämässäni
ain' vastaanotan iloiten.
Kyllin paljon aikaa käytän
kehittääksein itseäni,
että ei mitenkään jääne
aikaa muita arvostella.
Oon vapinaan liian vahva,
huolestumaan liian hurja
kinaan aivan liian kiltti,
loukkaantumaan liian luova.
Olen liian onnellinen
jättääkseni jälkeheni
kysymykset kyntämättä,
ongelmat ojentamatta,
pulmat vaille vastausta.
Tuop' on oppi optimistin,
ponteni positiivisin,
vakaumus vallan vahva,
uusi uskontunnustuksein!
(24.5.2005 - Tämän kalevalamittaisen innoittajana oli Positiivarien Onnistujien klubin "Optimistin uskontunnustus")
Itkuvirren veisaelen,
parahtelen täysin palkein,
kajautan kankahalle,
salon suuren selkosille,
sydämehen synkän metsän.
Tuskan häädän turkistani,
ajan murheen mielestäni,
sydäntäni särkemästä,
repimästä riekaleiksi,
raatelemasta rujoksi.Tule et taloksi, tuska,
asetu ajatuksiini,
saivarra et sieluani,
kaivertele kalloani,
järkikultaani et järsi!Ilon ilmoille puserran!
(6.2.2004)
Ajatellen ahdinkoa
apeutuu alitajuntas,
muistellen murehiasi
masennat monenkin mielen.
Ajatellen auvoisuutta
asenteesi arvokkaampi,
mukavia mietiskellen
mukahasi mielii muutkin.
(16.3.2004)
Lisään leppää kiukaan alle,
pistän pökköä pesähän.
Hiillos hehkuvanpunainen
kipinät karistelevi,
tuli leikkii tuimin liekein,
nälkäisenä nuoleskellen
kyhnää kylkehen kalikan.
Tulen taikaa tuijottelen,
leppäliekeistä lumou'un,
välkyttelystä värien,
mukavia mietiskellen
hyvän hetken herkistelen.
Läträelen löylyvettä
piripintaan puisen kiulun,
parantelen pikkuisella
koivuntuoksutilkkasella.
Laittau'unpa lautehille
punatervaleppäisille,
asettelen ahterini
päälle liinan pellavaisen.
Viskaan vettä kiukahalle,
kumoan kuumille kiville.
Alkoi kiuas aariansa,
rallattelemaan rupesi,
lauleskelee löylylinko,
hekottelee höyryn henki,
soittelee sävelin sorjin.
Löyly nahkaa polttelevi,
punakaksi paistaa pinnan
heruttaa hikeen hipiän,
kuonan kaiken karkottavi,
lihaspinteen laukaisevi,
parantaa pakotuksenkin.
Sauna, sappeni sulata!
(25.5.2004)
Savolainen Seppo sutka,
sanaseppo syntyänsä,
velmu veikko Väinämöinen,
puoliksi pohojalaanen,
jätkä jämpti, jääräpäinen
neuvoi meitä nuorempia,
hatustansa haasteen heitti,
kynäniekat kilpaan kutsui
runosia rustaamahan,
värssyjä väsäilemähän,
kielin keplottelemahan.
Kutsun kuulin, toimeen tartuin,
riimittelemään rupesin.
Kynä kulki, tulta tuiski,
sanat sylki sykkyräiset,
säkehiksi soinnutteli,
välillä väsyi, vikuroi,
tervaan tarttui, takkueli.
Värssyt vaivalla väkersin,
ilo, auvo aatoksissa,
hymyn häivä huulillani
alliteroijen ahersin.
(7.12.2004)
Jouluaaton juhla-Eeva,
heinätyttö Helsingistä,
kukka Kontiolahelta,
luja, lämmin lehtorimme,
opettaja oikein oiva,
tuutori oot turvallinen,
opiskelijain emonen,
ylen armas ystävämme!
Ekologiagronomi
Luomu-Eeva ensimmäinen,
pioneeri Pohjolassa,
loi uuen luomulaiunnuksen:
niityt, nurmet laaukkaiksi
apulantaa laittamatta
kompostilla kasvatteli,
mullan maan maoilla muokkas
koskematta karhin, auran.
Parahiksi palkokasvit
typentarpeen tyy'yttivät,
kalsiumin kartuttivat,
veivät valkuaisvajeenkin,
mineraaleja monia
rikkaruohoihin rikastui.
Nauat nyrpeitä nykyisin,
lehmät liian lellitellyt,
rehun suhteen ronkkeleita,
monenlaista mankuvia,
tuhtia apuapetta
lisää vallan vaativia.
Eeva, neuvokas emäntä,
pisti possut pientarelle,
laski lehmät laitumelle,
kaistoillensa kantturaiset,
oelmikkohon otukset,
heinäpeltoon hiehot heitti,
meheville maille mullit.
Rikka on rehua Ruusun,
heinä herkkua Helunan,
maittaa maite Mansikille,
nurmen nukkanen nupoille,
apilainen ammujille!
Tyttö tuiki tietävästi,
ei vain vaistonsa varassa,
lehmät luomulla lihotti,
heinäkaistoilla herutti,
virkisti viherrehulla.
Tuolla, Eeva, tutkielit,
kaikenlaista sä kokeilit
peltosilla pohjoisilla,
saroilla tuon Siikasalmen,
pohiskelit päivät pitkät,
valottelit vuosikauet,
saitkin sievoista satoa
noilta luomulaitumilta,
jutun juurta julkaisuihin,
ytimet yhtehen yhytit,
keltakansihin kokosit,
väitöskirjaksi väsäsit,
vielä Wilkinsin vakuutit,
ponnekkaasti puolustau'uit.
Sua, Eeva, onnittelen
leppoisasti, lämpimästi,
syämmeni kyllyyestä
moisesta menestyksestä,
saavutuksesta isosta,
urotyöstä uljahasta.
(17.12.2004)
Ykskolmatta joulukuuta,
nimipäivä Tuomon, Tommin,
päivä Tuomahan, Tominkin,
jouluaaton aaton aaton
aatto aivan auringoton
kaamoksen on käännekohta
iloinen, iki-ihana:
pituus päivän seisahtavi,
kääntyy yö lyheneväksi,
käy päivä piteneväksi!
Se lähtee pimeydestä,
sydäntalven synkkyydestä
ja piinasta pakkasien,
luonnosta lepäilevästä,
huurteisesta, huumatusta,
talviunta uinuvasta.
Se johtaa iloon, valohon,
hohtoon hankien hopeisten.
Se lupaus on keväästä,
mi heräilee hortehesta,
silmut puiden pullistavi,
kasvuhun karauttavi,
kukkaloistoon laukaisevi.
Pian kertoo siit' vihertäin
joulupuu tupahan tuotu,
pihta pirttihin puettu,
kuusi kurja kaunisteltu,
elonpuu ehoksi saattu,
valoihinkin valjastettu.
Ystävät ja työtoverit!
Mennyt vuosi mielessäni,
aika armas aatoksissain
sydäntäin sykähdyttävä,
tontun taikatoivotuksin
joulurauhaa ma julistan,
uutta vuotta onnellista,
vuotta mahdollisuuksien!
(21.12.2004)
Meren alla mannerlaatat
liikkuivat liki, lomittain,
puskivat perin pahasti,
tulisesti tuiskahdellen,
järkyttävästi järisten
tosissansa tappelivat.
Ponnahti palanen pohjan,
meren nosti niskahansa,
vesimassan mahdottoman,
järjestihe jättiaallon,
hyökyaallon hirvittävän,
tuon tavattoman tsunamin,
pirun pitkän ja matalan,
nopean, näkymättömän,
saatanan salakavalan.
Vesi velloi vallatonna,
hirmuaalto armotonna,
tunki rannalle rajuna,
korkeaksipa kohosi,
korkeaksi, korskeaksi
ja vastustamattomaksi.
Yllätti tyly tsunami,
aalto aivan arvaamaton,
kaappas kaiken kainaloonsa,
repi rannankin mukaansa,
inehmot rannalta imaisi,
siemaisi syvään syliinsä,
lainehilla liekutteli,
mutavelliin vieritellen
heidät helmaansa hukutti,
tukehdutti alle tulvan.
Tuopa
tappaja-tsunami
välillä vähän vetäytyi,
hengähti se hetkiseksi,
siitä synkemmin sisuuntui,
enämpi yhä äkeytyi,
kauhoi kahta kauheammin,
ylti entistä ylemmäs,
toreille, tupihin tulvi,
runteli rakennuksetkin,
hajotti hotellit heikot,
kalusteet ja kulkuneuvot
parvekkeita pitkin paiskoi,
junan suisti raiteiltansa,
mutaan hautas matkustajat.
Ahne, armoton tsunami
repi rannikon rujoksi,
tuhannet turistit tappoi,
muita murhas mielin määrin,
jätti jälkeensä tuhoa,
isättä, emotta lapset,
lapsitta lukemattomat,
miljoonat kodittomiksi.
Kiitos lahjoituksestasi!
(31.12.2004)